VARAUDU TALVEN LIUKKAUTEEN OIKEIN JA RIITTÄVÄSTI !

Kategoria: ajnkohtaista, Kaatumisen ehkäisy, Osteoporoosi | 0

Kun talvi tulee, kelit muuttuvat ja liukkaus voi vaania ulkona liikkujaa missä tahansa. Liukastelu voi johtaa kaatumiseen ellei siihen ole varautunut oikein ja riittävästi. Kaatuminen on  ikäihmisten yleisin tapaturmien aiheuttaja maassamme. Suomessa rekisteröidään vuosittain lähes 1,1 miljoonaa kaatumistapausta. Kaatumiseen on syytä suhtautua vakavasti, sillä kaatumisen seurauksena vuosittain kuolee kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. Kyse on siten hyvin vakavasta asiasta. Kaatumisen aiheuttamia tapaturmia sattuu vuosittain lähes 400 000 suomalaiselle. Onneksi niistä suurin osa on lieviä, kuten mustelmia, ruhjeita, haavoja, venähdyksiä ja erilaisia vamma-alueen kipuja. Pahimmillaan kaatuminen voi kuitenkin aiheuttaa murtumia, kallovammoja ja jopa kuoleman.[1]
 
Kaatumistapaturmia voidaan ehkäistä. Siksi meidän jokaisen tulisi panostaa kaatumisten ehkäisyyn ja kiinnittää talvikelillä erityisesti huomiota  omiin mahdollisuuksiin ehkäistä kaatumisia. Käytä talvella vain jalkineita, joiden pohjat eivät ole talvikeleillä liukkaita, käytä jalkineissa liukuesteitä tai hanki nastapohjaiset ulkoilujalkineet tai asennuta suutarilla  ulkoilujalkineisiisi nastat pohjaan, ota piikkikärkiset kävelysauvat tai jokin apuneuvo (esim kelkka) turvaksesi liukkailla keleillä. Vara ei ”venettä” kaada liikuttaessa talvikeleillä pakkasten, lumen tai veden huurruttamille teillä ja kaduilla. Kannattaa aina vilkaista ulos, miltä keli vaikuttaa ja varustautua sen mukaan. Tämä erityisen tärkeää, jos henkilö kuuluu  kaatumisen ja murtumien riskiryhmiin.

 

Kun hankit talvella käytettäviä jalkineita, osta jalkineet joiden pohjat ovat ns TR merkinnällä varustettua kumia. TR kumi ei kovetu talvipakkasella eikä luista alta niinkuin kovat muoviset ja kovat muuta materiaalia olevat kengänpohjat. Jalkineiden TR kumipohjat toimivat kuten autojen kitkatalvirenkaat, eivät luista helposti liukkailla teillä. TR kumiset kengänpohjat tunnistat helposti kengänpohjassa olevasta TR kirjaimista, joita ympäröi joko kolmio tai neliökehys.

 

Talven talvikenkäuutuuksia ovatt kitkakumista valmistetut kenganpohjat, Pohjat ovat samaa kumia kuin autojen kitkarenkaat, joten myönteistä kehitystä on tapahtumassa. Toivoa sopii, että kitkakumipohjaiset talvikengat yleistyvät.

 

Jalkineiden liukuesteet ovat halpa henkivakuutus. Liukuesteitä myydään marketeissa, kaupoissa ja suutareissa, ja valikoimat ovat hyvin runsaat. Hinnat vaihtelevat noin viidestä eurosta ainakin viiteenkymmeneen euroon. Malleissakin on eroja; on vain päkiän tai kantapään alle tulevia liukuesteitä tai koko kengänpohjan peittäviä. Viime vuosina suuren suosion ovat saaneet nastapohjalliset lenkkarit. Kannattaa hankkia erilaisia liukuesteitä eri kenkämalleille tai ainakin varsinaisiin ulkojalkineisiin. Kannattaa myös muistaa, että nastojen käyttöä on kiellettyä joidenkin kauppaliikkeiden sisätiloissa.

 

Nastarintaman uutuuksia tänä talvena ovat nastat, jotka sisätiloissa liikuttaessa painuvat sisään eivätkä silloin vaurioita lattioita. Kysy kauppiaaltasi tai suutarilta näitä uusia nastoja, kun  ostat nastakenkiä tai viet talvikenläsi suutarille nastoitettavaksi.

 

Iäkkään ihmisen on tärkeää muistaa, että ostaessasi liukuesteitä valitset liukuesteet, jotka ovat helposti puettavissa ja jotka todella toimivat liukkailla keleillä. Liukuesteiden tulee olla sopivankokoisia, niiden tulee istua kenkään eivätkä ne saa olla liikkumisen esteenä.

 

Liikkuessasi todella liukkailla pinnoilla koukista polviasi ”aavistuksen verran” – keskitä ajatuksesi polviin, jolloin sinun on helpompi hallita vartaloa ja painopistettä. Paino siirtyy tällöin hivenen eteenpäin ja auttaa paremmin hallitsemaan tasapainoa.

 

Liika varovaisuus ja pelko talvikeleillä kannattaa selättää varautumalla talvikeleihin:

 

suosi/käytä talvella matalakorkoisia ja tasapohjaisia jalkineita
käytä jalkineita, joiden pohjat eivät luista talvikeleillä (markkinoilla on jo talvijalkineita, joissa on kitkakumipohjat, toinen talvikeleillä toimiva vaihtoehto on TR – merkinnällä varustetut kumipohjat)
hanki ja käytä irrotettavia liukuesteitä tai anna suutarin varustaa talvikenkäsi nastoilla (suositeltavia ovat nastat, jotka eivät vaurioita lattioita sisätiloissa liikuttaessa)
käytä liukkailla liikkuessasi tarvittaessa tukena piikkikärkisiä kävelysauvoja tai hiihtosauvoja
pukeudu sään mukaisesti
varaa riittävästi aikaa liikkumiseen paikasta toiseen ja unohda kiire
liiku hitaasti ja harkiten, jos epäilet, että lumen alla on jäätä
Näillä eväillä voit varmistaa talviulkoilun liikkumisen ja luonnon riemut ja nautinnot.

[1] UKK instituutti http://www.ukkinstituutti.fi/tutkimus/tutkimushakemisto/20/ikaihmisten_kaatumistapaturmien_ehkaisy_kaatumis-_ja_osteoporoosiklinikka_(kaaos)